Home

club les yper sound

Recent Entries

You are viewing the most recent 9 entries.

5th June 2007

6:10pm: LYS 2V! Dynamo, Turku. pe 15.5.2007
Indieklubi Les Yper Sound täyttää 2 vuotta

Dynamossa kuukausittain toiminut Les Yper Sound-klubi täyttää 2 vuotta. Klubilla on ehtinyt esiintyä lukuisia enemmän ja vähemmän tunnettuja artisteja indepopin eri alueilta ja eri maista, enimmäkseen Ruotsista ja Suomesta, mutta myös Englannista ja Virosta. Klubin ideana on ollut tuoda Turkuun kiinnostavia artisteja, jotka eivät aiemmin ole esiintyneet Turussa tai edes Suomessa. Muutamat artistit ovat jopa tehneet ensimmäisen keikkansa Les Yper Soundissa.

Perjantaina 15.6 on Les Yper Soundin 2-vuotisjuhlat, joissa esiintyy Ruotsin tämän hetken paras indiepop-yhtye Days. Göteborgilainen kvartetti soittaa klassisen kaunista kitarapoppia the Stone Rosesin, the Clientelen ja Sarah Records-levymerkin yhtyeiden hengessä. Samoissa iltamissa esiintyy myös Turun oma Cats on Fire, joka on kevään aikana julkaissut ensimmäisen kokopitkänsä The Province Complains saksalaisella Marsh-Marigold-yhtiöllä. Poikkeuksellisesti LYSissä esiintyy tällä kertaa kolme liveaktia, joten näemme myös ruotsalaisen Johan Hedbergin, joka on paremmin tunnettu Suburban Kids With Biblical Names-yhtyeen laulajana. Illan livekeikat alkavat jo klo 21.30 ja loppuvat 00.00, jonka jälkeen levymusiikista vastaavat LYS Dj:t.

Linkit klubin ja esiintyjien myspace-sivuille:

http://www.myspace.com/lesypersoundclub http://www.myspace.com/daysswe http://www.myspace.com/catsonfiremusic http://www.myspace.com/hedbergj

15th April 2007

8:15pm: Scarlets Well (UK) Suomeen!
Englantilainen Scarlet's Well Kertussa

Cityside and Countryside & Les Yper Sound:
Scarlet's Well (UK)
+ DJ Per J (SWE), Kat & Mikamarko
La 5.5.2007 klo 21-02
Kortteliravintola Kerttu

Legendaarisen brittiyhtyeen Monochrome Setin laulajan Bidin nykyinen projekti Scarlet's Well esiintyy Suomessa ensimmäistä kertaa 5.5. Paikkana on Turun Kerttu-ravintola. Kahdeksanhenkinen Scarlet's Well on julkaissut viisi levyä vuodesta 1999 lähtien espanjalaisella Siesta-levymerkillä. Yhtyeen mielikuvituksellinen musiikki on kimaltava sekoitus puhdasta kuusikymmentäluvun poppia, bossanovaa, kevytpsykedeliaa, operetteja ja kabareeta. Se on täynnä hienoja jousisovituksia, erilaisia instrumentteja ja teemoja kummittelusta, lohikäärmeistä, merirosvoista, loitsuista ja pieniä tarinoita kylistä, saarista, laivoista jne. Kaikki tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen kylään Mousseroniin. Magia- ja fantasiateemoista huolimatta musiikki on kovin maallista ja orgaanista. Avainsana on Pop. Yhtyeen kokoonpanossa soittaa jäseniä niinkin legendaarisista indiepop-yhtyeistä kuin Talulah Gosh, Heavenly ja Would-be-Goods. Tapahtuman järjestää Kertussa sijaitseva Cityside & Countryside-klubi yhteistyössä Les Yper Sound-klubin kanssa.

Levyjä soittaa paitsi Les Yper Soundin ja C&C:n djt myös Per J. ruotsalaisesta indieyhtyeestä Kissing Mirrors

Pääsymaksu on 3 euroa.

Lisätiedot:
http://www.scarletswell.co.uk
http://www.myspace.com/scarletswell
http://www.kerttu.fi
http://www.myspace.com/lesypersoundclub

28th November 2006

7:44pm: LYS 1.12


Vapaa pääsy!


_______________________________________



Ja Pipas-videoita voi katsoa TÄÄLLÄ. Action Biker + lisää Pipasia tulee pian!

7:42pm: LYS 1.12


Vapaa pääsy!

9th November 2006

6:26pm:

21st March 2006

8:47pm: LYS MARCH
LIVE: THE MARE (SWE)
& LE FUTUR POMPISTE

DYNAMO, UPSTAIRS FRI 24.3

16th January 2006

3:10pm: Les Yper Sound järjestetään taas perjantaina 27.1 jolloin esiintyy
ruotsalainen Gentle Touch ja DJ:t Kat & k. Gentle Touch on synapoppiduo Kalmarista,
Memories-biisin voi ladata tästä

Lisäksi 27.1 alkaen LYS järjestetään KERRAN KUUKAUDESSA Dynamon
yläkerrassa!

23rd November 2005

7:15am: fri
2.12.

Les Yper Sound Club:
T(i)AC (Three Is A Crowd) (Swe) live
I Was A Teenage Satan Worshipper live
+ Les Yper Sound djs Nikky Vicious & k

Dynamo, Turku
http://www.lesypersound.tk

30th June 2005

11:06pm: LES YPER SOUND JULY

DYNAMO FRI 8.7

LIVE:
[ingenting] (SWE)
+ Goodnight Monsters

DJs: Fish & Chips, Kat

[ingenting] → Här kommer solen
Goodnight Monsters → 20 Fingers, 20 Toes (sample)
Powered by LiveJournal.com

Advertisement